Tulin, mokasin, voitin – luuletko olevasi hyvä johtaja?

 

 

Itse luulin olevani hyvä johtaja, kunnes tulin johdetuksi samalla tavalla kuin aikoinaan itse johdin muita.

Linkedinissä työhistoriani näyttää vuosien listaa toimitusjohtajuudesta ennen kuin hyppäsin parin vuoden yrittäjyyskauden kautta työnantajasta työntekijäksi.

Tuon yrittäjäkauden aikana tein Hong Kongissa lyhyen projektin, jossa tein läheisesti töitä erään paikallisen firman toimitusjohtajan kanssa.

Hän oli nuori, ilmiömäinen visionääri ja poikkeuksellinen talousnero, mutta maaninen mikromanageri ja kaikkea epäilevä antidelegoija, jonka kanssa yhteinen pilvihattarointi oli taidetta, mutta peruskaura liisteriä.

Seuratessani hänen maailmanvalloitustaan tuntui siltä, kun katsoisi nuorta minääni. En väitä olleeni nuorempana ilmiömäinen visionääri tai varsinkaan talousnero, mutta tunnistin hänessä samoja piirteitä kuin itsessäni nuorempana.  

Nuorena johtajana rakastuin omiin epäloogisiin päähänpistoihini. Poukkoilin. Uskoin sokeasti. En luottanut siihen, että henkilöstö osaisi tehdä, vaan tein mielummin itse kaiken.

Elin jatkuvasti valoisassa tulevaisuudessa, jossa nykyhetken velvollisuudet tuntuivat lähinnä painavalta kivireen raahaamiselta. Ideoita ja toteutuksia syntyi valtavasti, tulosta hieman vähemmän.

Uskoin olevani hyvä johtaja, se klassinen ”hyvä jäbä”, kunnes eräänä päivänä yksi työntekijöistä tuli sanomaan, että olen paska toimari. Hän uskoi samaan visioon, mutta hän ei jaksanut enää oman työnsä aliarvioimista. Otti ja pakkasi läppärinsä. Se pysäytti.

Vuosia myöhemmin olin samassa tilanteessa, mutta tällä kertaa työntekijän roolissa. En voinut olla ajattelematta, että saan maistaa omaa lääkettäni. Otin ja pakkasin läppärini.

Haastattelin ”Tulin, Mokasin, Voitin” -videosarjaan arvostamaani Vapa Median toista perustajaa, Ida Hakalaa. Hän toteaa videolla, että hänen virheensä johtajana ei ollut se, mitä kaikkia mokia hän teki, vaan mitä asioita hän jätti tekemättä.

Jäin miettimään samaa. Kaikki mokat ovat kääntyneet ennemmin tai myöhemmin kantapään kautta voitoksi, mutta asiat, mitkä jätin tekemättä, ovat jääneet mahdollisesti lunastamattomiksi voitoiksi. Uskoin itseeni johtajana, mutta en uskonut henkilöihin, jotka olivat ympärilläni.

Mitä kaikkea olisikaan tapahtunut, jos olisin.

Näillä saatesanoilla, autan tänä päivänä työni kautta ja kokemuksia rikkaampana yrityksen johtajia tunnistamaan henkilöstössä piileviä voimavaroja, joita johtaja ei omasta kuplasta katsottuna välttämättä havaitse. Sitä varten kehitin Pop Up Advisory Boardin. Jos haluat tietää lisää, niin soita 044 241 33 19. 


Olen CEO Helsingin ja Dinglen Creative Senior Advisor, Räpin ässämkolmonen vuodelta 1997 (osallistujia oli kolme), pelaan vaimoni kanssa WOWia kaksi kertaa viikossa ja kasvatan hiuksia niin pitkäksi kuin ne vain kasvavat. Tykkään nuuhkia ruskeaa laboratoriokoiraani ja valkoista kissaani. Tein eilen ensimmäistä kertaa selleripihvejä. Ostan usein lounaan jälkeen rasiallisen Sisu-pastilleja, ja syön koko askin kerralla. Se sattuu mahaan. Tykkään kultamaalitusseista ja seuraan Instassa junatilejä. En tiedä, miltä kala maistuu, ja tykkään japanilaisista bomber-takeista.  

Jan Zapasnik

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *